Oleskeluapurahojen hakuohjeet
1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa oleskeluapurahoja?
Rahaston oleskeluapurahoja myönnetään tietyn mittaiseen oleskeluun toisessa maassa.
Oleskelulla tulee olla selvä kahdenvälinen tavoite, esimerkiksi kontaktien luominen tai toisen maan tuntemuksen lisääminen.
Oleskelun tulee ensisijaisesti olla osa laajempaa hanketta, ja sen tuomia kontakteja/tietoja tulee käyttää tiettyä, rahaston tavoitteiden mukaista tarkoitusta varten. Hakemukseen tulee liittää suunnitelma oleskelun seurannasta/hyödyntämisestä kotimaahan paluun jälkeen.
Rahasto ei käsittele hakemuksia, jotka koskevat ensisijaisesti pohjoismaisten tai eurooppalaisten hankkeiden toteuttamista tai niihin osallistumista, ja joilla ei ole selkeää suomalais-ruotsalaista profiilia.
2) Kuka voi hakea oleskeluapurahaa?
Oleskeluapurahaa voivat hakea yksityishenkilöt tai ryhmät.
Apurahaa ei pääasiallisesti myönnetä kunnille tai valtion viranomaisille.
Oleskeluapurahan myöntäminen edellyttää hyvin perusteltua suunnitelmaa esimerkiksi opintokäynnistä, tutkimustoiminnasta tai kulttuurivaihtoon liittyvästä hankkeesta.
Jos kyseessä on ryhmä, hakemuksesta tulee käydä ilmi yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö on vastuussa apurahan selvityksestä.
3) Mihin oleskeluapurahaa voi hakea?
Oleskeluapuraha tulee ensisijaisesti käyttää
• tutkimuksen valmisteluun, tutkimustyöhön, kartoituksiin, reportaaseihin, haastatteluihin
• vierailuihin organisaatioissa, laitoksissa, viranomaistahoissa
• seminaareihin, konferensseihin jne. osallistumiseen
Konserttien, näyttelyiden, seminaarien jne. toteuttamiseen haetaan rahaston yleistä apurahaa.
Oleskeluapurahaa myönnetään ensisijaisesti hankkeisiin, joiden tavoitteena on
• edistää maiden välistä kulttuurivaihtoa ja kehittää maiden kulttuurielämää
• lisätä kiinnostusta suomen kieltä kohtaan Ruotsissa ja ruotsin kieltä kohtaan Suomessa
• lisätä tietämystä maiden yhteisestä historiasta ja sen jälkeisestä yhteiskuntakehityksestä
• selvittää maiden elinkeinoelämän, yhteiskuntakehityksen ja kulttuurielämän tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia
4) Mihin oleskeluapurahaa ei voi hakea?
Kuten edellä on todettu, oleskelulla tulee olla selvä kahdenvälinen tavoite. Jos tämä ei käy ilmi hakemuksesta, se hylätään. Oleskeluapurahaa ei myönnetä hankkeisiin, jotka on aloitettu/toteutettu ennen rahaston tekemää päätöstä.
Rahasto ei pääsääntöisesti myönnä oleskeluapurahaa seuraaviin tarkoituksiin:
• yleisen opintotuen piiriin kuuluviin peruskoulu-, lukio- tai korkeakoulutason opintoihin
• vaihto-opiskeluun, harjoitteluun ja oppilasvaihtoon
• urheilutapahtumiin osallistumiseen.
5) Kuinka pitkää oleskelua voi hakea?
Oleskeluapuraha kattaa korkeintaan 14 vuorokautta toisessa maassa.
(Rahaston myöntämät oleskelut ovat olleet keskimäärin neljä vuorokautta.)
6) Milloin ja miten oleskeluapurahaa voi hakea?
Vuonna 2011 on vielä yksi hakukerta, joka päättyy 1. lokakuuta.
Hakemusten tulee koskea hankkeita, jotka aloitetaan ja toteutetaan vuoden 2012 aikana.
Verkkohakemus avataan noin neljä viikkoa ennen viimeistä hakupäivää.
7) Mitä liitteitä/tietoja tarvitaan hakemukseen?
HUOM! Suomessa asuvat hakijat eivät voi liittää tiedostoja hakemukseen. Hakemuksesta tulee sen sijan käydä ilmi alla olevat tiedot.
Hakemukseen tulee liittää suunnitelma, josta käy ilmi miten kontakteja/tietoa aiotaan käyttää oleskelun jälkeen.
Jos oleskelu koskee opintokäyntiä, hakemukseen tulee liittää todiste vierailun vastaanottavalta osapuolelta.
Jos haastatteluja, reportaasimatkoja jne. koskevia dokumentteja ei ole mahdollista liittää mukaan hakemukseen, siihen tulee liittää suunnitelma, josta käy ilmi henkilöt, joita on tarkoitus haastatella tai suunnitelma reportaasimatkan toteutuksesta.
Jos apuraha koskee osallistumista seminaariin, konferensiin tai vastaavaan, hakemukseen tulee liittää alustava ohjelma.
Jos oleskelu suuntautuu eri paikkakunnille, hakemukseen tulee liittää yksityiskohtainen matkasuunnitelma.
Jos hakija on yksityishenkilö, hakemukseen tulee liittää hakijan CV. Myös hankkeen vastuuhenkilön CV tulee liittää hakemukseen.
Jos hakija on yhdistys, organisaatio, laitos tai vastaava, hakemukseen tulee liittää lyhyt esittely (kuinka kauan kyseinen taho on toiminut, mikä on sen pääasiallinen toiminta, esimerkkejä muista toteutetuista hankkeista jne.).
Suomi
HAKUOHJEET RUOTSINOPETTAJILLE MYÖNNETTÄVÄÄ TUKEA VARTEN/SUOMI (OLESKELUAPURAHAT)
- uudet hakijat asetetaan etusijalle
- opettajan tulee perustella oleskeluapurahan tarve
- opettajan tulee perustella, mitä hyötyä oleskelusta on opetuksen kannalta
8) Milloin apurahapäätökset tehdään?
Hallitus tekee päätökset 1. lokakuuta mennessä jätetyistä oleskeluapurahahakemuksista marras-/joulukuussa.
9) Milloin oleskeluapuraha tulee käyttää?
Rahaston myöntämä apuraha tulee käyttää ajankohtaisen toimintavuoden aikana.